Tanssiyhdistykset järjestävät tapahtumia rahankeräystä varten

Erilaisilla tanssiyhdistyksillä on hyvin tärkeä tehtävä, sillä ne ylläpitävät ja kehittävät tanssiharrastusta sekä myös tukevat ja edistävät niin tanssin kuin tanssitoiminnan kehitystä paikallisesti. Yhdistyksen pyörittämiseen ja sen moniin menoihin tarvitaan kuitenkin rahaa ja sen hankinnassa saakin olla mielikuvituksen taivas rajana.

Jäsenmaksut ja tuntimaksut

Tanssiyhdistys perii itsestään selvästi tanssitunneistaan maksun, mutta harva tanssinopettaja tekee työtä ilman palkkaa, joten se on yksi suuri menoerä. Jäsenmaksut ovat yksi tapa rahoittaa ja ylläpitää tanssiyhdistyksen toimintaa. Niitä voidaan periä sekä yksilöiltä, jotka harrastavat tanssia kyseisessä yhdistyksessä tai sitten esimerkiksi kannatusjäsenmaksuna, joka on usein kokoluokaltaan huomattavasti suurempi.

Pikaisesti rahaa muualta 

Jos rahan tarve seuran kassaan on akuutti, voivat jäsenet kokeilla hieman erilaisempia keinoja. Jos kasinopelit kiinnostavat, voi suunnata yhteen internetin lukuisista nettikasinoista onneaan koettamaan vaikkapa seuran pikkujouluissa. On kuitenkin hyvä ainakin kerrata sen pelin säännöt, jota on pelaamassa, jotta voitot eivät tyrehtyisi ainakaan niiden osaamattomuuden takia.

Kasino kannattaa valita huolella ja tässä prosessissa ovat apuna netin monet sivustot, jotka työkseen arvostelevat ja esittelevät juuri suomalaisille sopivia kasinoja. Niistä yksi on nettikasino Rizk, josta saatuihin voittoihin verokarhukaan ei pääse käsiksi.

Toinen ratkaisu akuuttiin rahantarpeeseen on pikavippi tai pikalaina. Tänä päivänä ne eivät aja ketään konkurssiin, jos pitää huolen siitä, että antaa tarpeeksi pitkän eli realistisen maksuajan ja että lainanantaja on luotettava. Onneksi tähänkin asiaan tulevat avuksi sivustot, jotka vertailevat ja kertovat erilaisista pikalainoista.

Mitä laki sanoo?

Ennen kuin alkaa ideoida erilaisia tapahtumia, joilla kerätä rahaa tanssiyhdistykselle, on hyvä ottaa selvää, mitä laki sanoo vaikkapa verojen maksamisesta oman yhdistyksen kohdalla. Suomessa lakeja riittää ja niitä yleensä noudatetaan ongelmien välttämiseksi. Akuuteiksi saattavat nousta esimerkiksi kirjanpitolaki, tuloverolaki, arvonlisäverolaki sekä arpajaisverolaki. Tämän laajan sääntöviidakon ei kuitenkaan pidä antaa hämmentää, sillä neuvoja ja apua on saatavilla.

Erilaiset tapahtumat 

Jos järjestää rahankeräystarkoituksessa tapahtuman, on hyvä liittää siihen muutakin rahankeräykseen liittyvää toimintaa. Tapahtumia voi järjestää joko vain omille jäsenille tai sitten suurelle yleisölle. Tilaisuuden suuruudesta ja tapahtumapaikasta riippuen voi joutua hakemaan koko joukon erilaisia lupia ja myös poliisille tulee tehdä ilmoitus, jos tapahtuma järjestetään ulkona.

Yleensä tapahtumat järjestetään talkootyönä, joten kaikki tekevät töitä tapahtuman eteen ilmaiseksi. Jos on kuitenkin kysymys suuremmasta tapahtumasta ja oppilaiden isien, äitien sekä isovanhempien joukosta ei löydy tarvittavaa osaamista, saattaa olla hyvä ottaa mukaan palkallista asiantuntija-apua jossain muodossa. Kulttuurituottajat ovat yleensä raudanlujia ammattilaisia, jotka pystyvät suunnistamaan esimerkiksi lupaviidakossa helposti.

Kun tapahtuman kerran järjestää, on hyvä tehdä kaikki sen eteen, että saadaan toteutetuksi sen päämäärä eli rahankeruu. Siksi on hyvä ottaa paljon oheistoimintaa mukaan. Tällaisia aktiviteetteja voivat olla vaikkapa arpajaiset, joiden palkinnot saadaan lahjoituksena, bingo, tanssiin liittyvät arvauskilpailut tai osallistujien leikkimielinen tanssikilpailu. Yleensä yleisö on valmis osallistumaan pieniin tehtäviin ja kilpailuihin, kunhan tunnelma pysyy hilpeänä ja hyväntahtoisena.

Rahaa muilla tavoin 

Rahaa voi saada myös myymällä mainoksia. Yhdistyksen ollessa kyseessä mainoksia myydään yleensä erilaisiin käsiohjelmiin, mainoslehtisiin, joissa esitellään tanssiyhdistyksen toimintaa sekä vuosikertomuksiin. Eikä kaiken mainosmateriaalin tarvitse olla printissä, vaan mainoksia mahtuu myös internetiin.

Aina kannattaa myös neuvotella hinnoista vaikkapa tapahtumaan tarvittavien kalusteiden vuokraajan kanssa, pyytää alennusta tai laskutuslisän poistamista. Kun tämän ottaa tavaksi, saattaa säästää pitkän pennin.

Ei pidä unohtaa myöskään erilaisia avustuksia, joita voi hakea muun muassa kunnilta, säätiöiltä, ministeriöiltä sekä rahastoilta.

Tanssi on kallis harrastus

Tanssi on monelle lapselle, nuorelle ja aikuiselle rakas harrastus, jota on tarjolla monenlaisessa muodossa baletista kilpatanssiin. Halpaa tanssin harrastaminen ei kuitenkaan ole ja moni vanhempi joutuu leikkaamaan perheen muista menoista pystyäkseen kustantamaan lapsen rakkaan harrastuksen kaksi kertaa vuodessa, kerran kumpaakin lukukautta kohti. Kulut eivät kuitenkaan lopu vielä lukukausimaksuihin.

Mistä rahaa harrastuksen maksamiseen?

Moni itse harrastava tai harrastavien lapsien kuluja maksava miettii, mistä saisi lisärahaa niiden maksamiseen. Nuoren rakasta harrastusta ei viitsisi lopettaa täysin, kun mieleisiä ystäviä ja mukavaa tekemistä tuova aktiviteetti on kaikissa tapauksissa parempi kuin puistoissa ja kaduilla notkuminen. Kalliin harrastuksen maksaminen ei kuitenkaan ole helppoa.

Yksi tapa saada lisävaroja harrastusten maksamiseen on esimerkiksi tuottava rahapeli harrastus . Monet nettikasinot, tarjoavat suuren valikoiman pelejä ja hyviä tervetulobonuksia, joiden avulla voi voittaa ihan oikeaa rahaa harrastusten ja muiden arkimenojen kanssa pärjäämiseen.

Eri tanssiharrastukset maksavat eri määriä

Tanssi on kallis harrastus. Tyyriimpiäkin on toki olemassa, esimerkiksi jääkiekko sekä taitoluistelu tunnetaan kaikkein kalleimpina harrastuksina. Kovin halvalla ei tanssissakaan kuitenkaan pääse, sillä tanssikoulujen lukukausimaksut voivat kohota jopa 500 euroon vuodessa ollen 250 euroa lukukaudessa. Tämän lisäksi täytyy hankkia ainakin tanssikengät, jotka lajista riippuen maksavat 100 euron puolin ja toisin.

Joissakin tanssiharrastuksissa varusteita on huomattavasti enemmän ostettavana. Esimerkiksi baletissa on ostettava balettitossut ja yleensä myös balettiasu, sillä mikä tahansa mukava oloasu ei riitä harrastamiseen, kuten joissakin muissa tansseissa. Kilpatanssi voi koitua lopulta erittäin kalliiksi, sillä kilpailuihin osallistuvien täytyy hankkia myös osallistumismaksut ja kilpapuvut. Mitä ammattimaisemmalla tasolla harrastetaan, sitä kalliimpaa harrastaminen myös on.

Aloitteleva ja pieni lapsi ei tarvitse kaikkia varusteita heti. Kengätkin kannattaa ostaa aluksi käytettynä, ennen kuin innostuksen riittämisestä ollaan varmoja. Kun perheen pienin tosissaan innostuu harrastuksesta ja jos omat varat riittävät, kannattaa panostaa uutena ostettuihin varusteisiin.

Eri paikkakunnilla hinnat ja tasot eroavat

Pienemmillä paikkakunnilla tanssikoulujen hinnat ovat matalampia kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Hinnat vaihtelevat myös harrastetason sekä koulun mukaan. Kansanopistossa hinnat voivat olla edullisemmat, mutta opetuksen taso myös vaihtelee. Yksityisissä kouluissa hinta taas voi nousta moninkertaiseksi verrattuna kansanopistoon, mutta taso on taatusti ammattimaista. Hinta kannattaa siis maksaa, jos harrastaa esimerkiksi kilpamielessä.

Hinnat ovat nousseet

Viime vuosien aikana harrastusten hinnat ovat nousseet huomattavasti, mikä on johtanut siihen, etteivät vähävaraisimpien lapset pääse harrastamaan mieleisiään lajeja laisinkaan tai joutuvat lopettamaan tullessaan noin 10 vuoden ikään. Hintojen nousu johtuu erityisesti harrastamisen yleistymisestä ja siitä, että yhä nuorempana vaaditaan kilpailutasoista ja ammattimaista opetusta. Tätä varten täytyy palkata useampia ammattiopettajia, joiden palkkojen täytyy myös olla ammattitasoa.

Hinnat ovat jopa kolminkertaistuneet muutaman viime vuoden aikana. Tanssi ei onneksi ole kaikkein kalleimmasta päästä, sillä jääkiekkoilijalapsen vanhemmat saattavat joutua maksamaan jopa 22 000 euroa vuodessa lapsen harrastuksesta.

Unelmana tanssistudion perustaminen

Tanssiminen voi olla koko elämän mittainen harrastus, mutta ammattitanssijan ura päättyy jossain vaiheessa – yleensä paljon ennen kuin eläkeikä tulee vastaan. Moni haluaa kuitenkin jatkaa opettajana, ellei ole jo opettanutkin koko ajan tanssimisen ohessa. Suurimpana unelmana monilla kuitenkin on oman tanssistudion perustaminen.

Uusi yritys tarvitsee käteistä

Ennen kuin lähtee vuokraamaan toimitilaa uudelle tanssistudiolle, kannattaa olla muutama asia kunnossa. Ensinnäkin on hyvä olla hieman pääomaa, sillä rahaa saattaa mennä rutkastikin tässä uudessa hankkeessa. Pankkilainan ottaminen on yksi vaihtoehto, mutta ennen kuin menee kirjoittamaan papereita pankinjohtajan kanssa, on hyvä ottaa huomioon muutama muukin vaihtoehto.

Yksi vaihtoehto on lainan ottaminen. Lainoilla saattaa olla monen korvaan huono kaiku, mutta tänä päivänä niitä on monenlaisia, jotkut jopa 15 vuoden maksuajalla ja kohtuullisella korolla. Kannattaa katsastaa edulliset pikavipit ja ottaa aikaa niiden vertailemiseen, jotta löytää juuri itselleen sopivan.

Tukia tarjolla 

Koska elämme Suomessa, joka on erilaisten tukien luvattu maa, on paljon sekä rahallista että henkistä tukea luvassa uuden tanssistudion perustajalle.

Aivan alussa on luvassa starttirahaa, jota voi saada vuoden verran. Sen tarkoituksena on taata yrittäjän toimeentulo bisneksen perustamisen alkuvaiheessa. Yrittäjyyden pitää olla päätoimista ja sen liitteistä tärkeimmät ovat liiketoimintasuunnitelma sekä talouslaskelmat. Uuden yrityksen pitää olla ensin ainakin paperilla voittoa tuottava, jotta siihen voi saada alkutukea. Starttirahaa haetaan TE-toimistosta.

Tarjolla on lisäksi muun muassa palkkatukia, kehittämistukia ja monia muita vaihtoehtoja, jotka kaikki voivat saada uuden yrittäjän pään pyörälle. Hyvä vinkki onkin olla yhteydessä ja ottaa esimerkkiä muista saman alan yrittäjistä. Lisäksi voi oppia siitä, mitä he ovat tehneet oikein, mutta myös heidän virheistään.

Yrittäjille on myös olemassa etujärjestö, joka tarjoaa muun muassa maksutonta lakineuvontaa sekä valmiita verkostoja jäseniensä käyttöön.

Se kaikkein tärkein asia 

Oli perustamassa yritystä millä alalla tahansa, on yksi asia ylitse muiden, nimittäin yritysidea. Sen ei tarvitse olla maailmaa suurempi, mutta on hyvä ottaa huomioon, että tanssinopetuksen markkinoilla kilpailu on kovaa ja olisi hyvä tarjota hieman jotain erilaista kuin mitä naapuri tarjoaa.

Parhaimmillaan tämä lähtee tanssistudion perustajista itsestään, heidän persoonallisuudestaan ja siitä, mikä on heille tärkeää ja mitä he arvostavat. Yritysidean parissa kannattaa viettää aikaa, sillä ei ole liioiteltua sanoa, että sen mukana yritys joko menestyy tai kaatuu.

Yksinään ei tämänkään asian kanssa tarvitse olla, sillä monet luovien alojen yrityshautomot tarjoavat konkreettista ja henkilökohtaista apua sekä liiketoiminnan käynnistämiseen, että sen kasvuun niin sanotuissa kasvukiihdyttämöissä.

Koulutus

On sanomattakin selvää, että tanssistudion perustajalla olisi hyvä olla tanssillista taustaa, vaikkei olisi koko ikäänsä ammattitanssijana toiminutkaan. Myös muun alan koulutuksesta saattaa olla apua oman tanssistudion pyörittämisessä, vaikkei kaikkea tarvitse osatakaan.

Jälleen on hyvä lähteä siitä, mitkä asiat ovat itselleen luontaisia ja tärkeitä. Jos haluaa opiskella kirjanpitoa eikä se tunnu tervanjuonnilta, voi hyvin opettaa itseensä hoitamaan oman yrityksensä kirjanpito. Jos numerot ja taulukot eivät kiinnosta, voi kulttuurituottajan tutkinnosta olla apua. On hyvä myös muistaa, että vaikka kyse on omasta yrityksestä, ei kaikkea tarvitse tehdä itse, vaan paljon asioita voi ulkoistaa.

Tanssin eri muodot

Ihmiset ovat tanssineet kautta aikojen itsensä ilmaisemiseksi, esteettisten elämysten tuottamiseksi, liikunnan ilosta tai sosiaalisena toimintana. Tanssi voi tarkoittaa ennalta harjoiteltujen askelkuvioiden toistamista tai täyttä improvisaatiota. Tämä liikunnan muoto on kuulunut ihmisen kulttuurihistorialliseen kehitykseen ja se on saanut lukemattoman määrän eri alalajeja. Aivan alun perin tanssi liitettiin erilaisiin rituaaleihin, riitteihin ja suvun tai yhteisön omiin juhliin, mutta tänä päivänä miellämme sen myös urheiluksi ja omaksi taiteenlajikseen. Kaikkia tanssin muotoja kuitenkin yhdistää rytmikäs liikkuminen musiikin tahtiin.

Eri tanssityylejä on lukematon määrä ja lisää syntyy edelleen. Sen vuoksi on mahdotonta lähteä listaamaan kaikkia maailmassa olevia tyylilajeja. Joskus erot voivat olla etenkin maallikon silmiin jopa hiuksenhienoja. Eroavaisuuksia on jo siinäkin, tanssitaanko yleensä yksin, parin kanssa vai suuremmassa ryhmässä. Eri tyyleille on olemassa tietyt ominaispiirteet samalla, kun kaikissa tansseissa on aina jätetty tilaa myös harrastajan omalle ilmaisulle.

Milloin ihmiset ovat alkaneet tanssia?

Ajankohdasta, jolloin ihmiset alkoivat tanssia, ei ole olemassa tarkkaa tietoa. Joidenkin tanssien, kuten esimerkiksi kansantanssien, juuret johtavat vuosisatojen taakse. Rituaalitansseja on saatettu harrastaa esimerkiksi hyvän sadon saamiseksi tai sairauksien parantamiseksi. Toisissa uskonnoissa tanssi on lähestulkoon kiellettyä tai vähintään paheksuttavaa, kun joissakin uskonnoissa taas jopa uskonnollisiin rituaaleihin liittyy tanssia.

Musiikissa tapahtuneet muutokset heijastuvat luonnollisesti myös tanssiin ja sen eri muotoihin. Uusien musiikkityylien kehitys on johtanut myös uusien tanssityylien syntymiseen. Eri puolilla maailmaa ja eri yhteiskuntaluokissa kehittyi toisistaan poikkeavia muotoja. Jotkut lajit, kuten espanjalainen flamenco, on linkitettävissä voimakkaasti jonkin tiettyyn kulttuuriin ja sen perinteisiin.

Lukemattomia eri tanssityylejä

Näyttämötanssit, joita kutsutaan myös taidetansseiksi, pyrkivät ottamaan vaikutteita toisistaan. Niillä on vuosisatojen perinteet ja ne pyrkivät myös rikkomaan rajoja. Tanssissa on tietyt taiteelliset tavoitteet ja se nimensä mukaan esitetään näyttämöllä. Eri tyyleillä on oma muotokielensä ja se säilyttäen pyritään löytämään tuoreita ilmaisutapoja ja uusia ilmenemismuotoja.

Sen sijaan kaikkia vakio- ja latinalaistansseja yhdistää parin kanssa tanssiminen. Tanssin muotokieli, tempo ja askelkuviot eroavat kuitenkin keskenään hyvinkin paljon. Kaikkein tunnetuin vakiotanssi lienee valssi, jonka liike on pehmeää ja rauhallista. Sen sijaan quickstep taas esimerkiksi on hyvin nopeatempoinen ja pirteä laji, jossa tapahtuu paljon. Sekä vakiotanssien että latinalaistanssien joukosta löytyy niin hidas- kuin nopeatempoisia tanssityylejä. Jokaisessa tyylissä on tietyt tunnistettavat askelkuviot, mutta koreografiat vaihtelevat saman tanssityylin alla paljon.

  • Itämainen tanssi

Itämaisten tanssien juuret vievät Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueille. Kyseessä ei ole vain yksi tanssityyli, vaan alueella on syntynyt useita erilaisia muotoja sekä joukko kansantansseja. Tarkkaa historiaa on vaikeaa selvittää, mutta tiedetään, että niillä on jopa tuhansien vuosien perinteet. Yksin tanssittavaa itämaista tanssia kutsutaan toisinaan myös vatsa- tai napatanssiksi. Tänä päivänä se on levinnyt ympäri maailmaa ja siitä on olemassa useita eri muotoja.

  • Kansantanssit

Lähes kaikilla kansakunnilla on omia tanssejaan. Kansantanssit ovat olleet nimensä mukaan tavallisen kansan tanssimia, sillä ne erosivat usein hovien ja ylempien säätyjen tansseista. Myös Suomessa on harrastettu erilaisia kansantansseja ja maantieteellisesti isossa maassa on ollut selkeitä alueellisia eroja. Yksi maailman tunnetuimmista kansantansseista on irlantilainen riverdance.

  • Showtanssi

Showtanssi yhdistelee rajattomasti eri tyylejä ja kyse on nimensä mukaan show’sta. Eläytyvän musiikin lisäksi esityksessä on oleellista myös eläytyminen ja pukeutuminen. Laji yhdistelee niin diskotanssia, hip hoppia, balettia, latinalaisia tansseja kuin afrotansseja. Lopputuloksena on monipuolinen yhdistelmä, joka sisältää akrobaattisia liikkeitä, nostoja ja erilaisia teatraalisia elementtejä.

  • Street dance

Street dance on lähtöisin nuorison kulttuurin parista, kaduilta ja pihoilta. Showtanssin tavoin myös street dance yhdistelee vauhdikkaalla tavalla erilaisia uudempia tanssityylejä, kuten esimerkiksi hip hopia, funkia, lockingia, breakia, poppingia ja housea.

Kansainväliset tanssileirit

Tanssi on monimuotoinen ja monipuolinen harrastus, joka sopii lähes kaikille. Jokainen voi mieltymyksensä mukaan valita itselleen sopivimman lajin. Tarjolla on nykypäivänä opetusta myös uusimpiin ja eksoottisimpiin tanssilajeihin, jotka eivät välttämättä ole tulleet suurelle yleisölle tutuksi. Varmaa onkin, että jokainen tästä harrastuksesta kiinnostunut löytää itselleen sopivan muodon.

Suomesta löytyy tuhansia erilaisia tanssikouluja, joissa voi opetella taitoja yksin tanssittavista lajeista aina ryhmätansseihin. Maassamme opetus on korkeatasoista ja paikalle saadaan vuosittain vierailevia opettajia erityisesti kesällä pidettäville kursseille. Täysin uutta potkua saat tanssiharrastukseesi kuitenkin sijoittamalla kurssiin ulkomailla ja hakemalla uudenlaista inspiraatiota suosikkiharrastukseesi.

Tanssikurssit Euroopassa

Lontoo ja Pariisi ovat tunnettuja tanssikaupunkeja kansainvälisestikin tarkasteltuna. Loistavia kursseja löytyy kuitenkin ympäri Eurooppaa. Italia, Irlanti, Sveitsi, Bulgaria, Kroatia ja Tšekki ovat viime vuosina nousseet suosituiksi kohteiksi tanssimatkailijoille. Kokonaisvaltaisen kokemuksen kannalta saattaa olla mielenkiintoisempaa lähteä jonnekin vähemmän tunnettuun paikkaan ja oppia samalla sekä tanssia että jotakin uutta maailmasta. Toki aina kurssia valitessa on viisasta katsoa, onko kurssi tarpeisiin sopiva ja mitä muut siitä ovat pitäneet. Toisinaan opetuksen taso voi nimittäin tuoda epämiellyttäviä yllätyksiä, joten on hyvä tutustua aiheeseen etukäteen.

Miltä kuulostaisi tanssikurssi Irlannissa? Jos perinteiset irlantilaistanssit kiinnostavat, on tämä maa silloin valintasi. Vihreän saaren kauniit nähtävyydet mahdollistavat tutustumisen uuteen kulttuuriin, kun taas mainio tanssikurssi siinä sivussa aktivoi kehoa. Maa on vehreä ympäri vuoden ja vaikka talvella sää onkin hyytävä, maa on näkemisen arvoinen. Lindy hopin harrastajia hemmotellaan useilla erilaisilla kursseilla, joita on tarjolla ympäri vuoden. On myös hyvä pitää mielessä, että maassa järjestetään erityisesti kesäisin intensiivikursseja perinnetansseista.

Venäjä tunnetaan erityisesti maailmanluokan baletistaan, mutta muu Itä-Eurooppa ei useimmille ole tuttu tanssitaitojen kohentamiseen sopivana kohteena. Bulgaria, Kroatia ja Tšekki tarjoavat korkealaatuisia kursseja niin baletin, nykytanssin, hiphopin kuin dancehallin harrastajille.

Pidä siis silmällä eurooppalaisten tanssikoulujen tarjontaa erityisesti kesäaikaan. Voit löytää elämäsi parhaan tanssikurssikokemuksen ilman, että sinun tarvitsee lähteä pitkälle matkalle kurssia varten.

Uuden maailman tanssikurssit

Jos kaipaat pidemmälle matkalle maailmalle samalla, kun opit uutta rakkaasta lajistasi, on Yhdysvallat mainio valinta. Tanssin harrastajille New York tarkoittaa alan huippuosaamista ja uusia tuulia. New Yorkin tarjonta myös tanssileireistä on valtava ja itselle sopivan vaihtoehdon löytämiseen kannattaa käyttää tovi. Ota aktiivisesti yhteyttä eri leirien yhteyshenkilöihin ja kysele tarkemmin niiden opettajista ja sisällöistä. Näin varmistut siitä, että saat juuri tarpeeseesi sopivaa opetusta.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa voi opiskella parhaiden opettajien johdolla. Ole avoin ja tutki myös muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi hiphopin harrastajille on Utahin Draperissa tarjolla syksylläkin mainioita kursseja. Kesäisin Idahon Pocatellossa puolestaan järjestetään slam dancen opetusta. Jazz-tanssin harrastajille puolestaan korkealaatuisia kursseja löytyy ympäri maata. Kaunis Vermont tai valtavan kokoinen Texas, upeasta Kalliovuorilla sijaitsevasta Coloradosta puhumattakaan, ovat tanssileirin kohteina mainio vaihtoehto.

Tanssileirit Aasiassa ja Oseaniassa

Nykytanssista ja erilaisista niin kutsutusta katutansseista kiinnostuneelle on syksyllä tarjolla Intiassa korkealaatuinen kurssi, jota kannattaa pitää silmällä. Kurssi järjestetään Mumbaissa ja opettajina on kansainvälisesti tunnettuja opettajia. Tämä leiri on varmasti eksoottinen kokemus – intialainen elämänmeno kohtaa kansainvälisen tanssin koulutuksen.

Australia ja Sydney ovat baletin harrastajien yksi suosikkikohteista. Sydneyssä sijaitseva oopperatalo ja sen baletti ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. Sydney ei kuitenkaan ole ainoa kohde, josta tanssileirejä kannattaa etsiä. Melbourne tarjoaa korkealaatuisia kursseja muun muassa jazz-tanssista, klassisesta baletista ja stepistä niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin harrastajille.

Tanssiminen on rentouttavaa

Jokaisella on oma tapansa rentoutua ja päästä eroon arkipäivän mukanaan tuomasta stressistä. Yksi tapa rentoutua on tanssiminen. Sitä voi harrastaa monella tavalla, kuten koreografioitua tanssia tanssikurssilla, spontaania tanssimista omassa kodissa tai hurjaa hytkymistä klubeilla valojen vilkkuessa yön pimeyden keskellä. Erilaiset tanssilajit rentouttavat eri tavoin. Mistä johtuu tämän harrastuksen rentouttava vaikutus ja voiko jopa sitä katsellessa rentoutua?

Spontaani tanssi rentouttaa heti, koreografioitu vasta jälkeen

Kun tanssit spontaanisti ilman opeteltua koreografiaa, rentoutuu mieli saman tien. Kun annat mennä vain ja liikut musiikin mukaan niin kuin tuntuu, mieli vapautuu ja huolet unohtuvat. Liikkeeseen keskittyminen vie huomion stressin aiheuttajista toisaalle, mikä lienee yksi vahva syy siihen, miksi niin monet rakastavat tanssimista klubeilla viikonloppuisin. Mikä voisi olla parempi tapa tyhjentää pää viikon huolista kuin irrotella kunnolla tanssilavalla, joka on niin kaukana arkielämän muista paikoista, kuten kodista, työpaikasta ja ruokakaupasta. Tanssilattialla ei makseta vuokraa, ei suunnitella kauppaostoksia, ei mietitä ensi viikon aikatauluja tai auton korjausta, vaan eletään hetkessä.

Sen sijaan koreografioidussa tanssissa on keskityttävä liikkeiden muistamiseen ja mahdollisimman luontevaan ilmaisuun. Aivot ovat tällaisen tanssin aikana stressaantuneet, mutta ne rentoutuvat sen jälkeen. Myös koreografioidussa tanssissa on pysyttävä hetkessä eikä aikaa muiden huolien kertaamiseen jää, sillä silloin tippuu rytmistä eikä pysy koreografiassa mukana.

Eräänlainen mindfulness-harjoitus

Kuten tiedämme, tutkimukset ovat osoittaneet, että hetkessä eläminen on rentouttavaa ja saa mielen rauhoittumaan tehokkaasti. Tästä johtuu nykyajan suuri meditointi- ja mindfulness-aalto. On olemassa monia erilaisia sovelluksia puhelimiin sekä erilaisia tekniikoita, joiden avulla meditoimisen ja mindfulness-tilan saavuttaminen helpottuu.

Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että näiden kahden suositun rentoutumismuodon ei tarvitse välttämättä tarkoittaa paikallaan hiljaa istumista. Sama efekti tapahtuu aivoissa myös silloin, kun olet täysin keskittynyt johonkin fyysiseen tekemiseen. Sen takia sanotaan, että parhaat ajatukset ja inspiraatio tulevat suihkussa, tiskatessa ja kävellessä. Kun mielen fyysinen osasto on täysin keskittynyt johonkin tekemiseen ja ajatus voi kulkea vapaasti ilman rajoja, mieli rentoutuu tehokkaasti. Tästä ilmiöstä on kyse myös tanssiessa. Keho on täyttä päätä menossa ja tunteeseen on keskityttävä. Muut osat aivoista vapautuvat ajatuksen virtaan, jossa ei huolehdita arkipäivän stressin aiheista.

Koreografioidussa tanssissa tarina on hieman erilainen. Kun liikut koreografian mukaan tehdyssä tanssissa, aivojen on keskityttävä vain siihen, mitä olet tekemässä. Sen aikana on jälleen oltava hetkessä, vaikkakin pakotetusti. Tästä syystä aivot rentoutuvat vasta aktiviteetin jälkeen eivätkä sen aikana. Koreografioitu tanssi voi kuitenkin olla erittäin tehokas stressiä poistava harrastus, sillä se pakottaa ajatukset pois arjen huolista. Sen aikana on väkisin pysyttävä tahdissa mukana.

Parkinson-potilaille apua

Tanssi on samalla yksi liikunnan muoto. Aina liikkumisen aikana kehossa vapautuu endorfiineja eli hyvän olon hormoneja, jotka nostavat mielialaa ja rentouttavat tehokkaasti. Tanssia on käytetty jopa Parkinson-potilaiden hoidossa, sillä heillä juuri hyvinvointihormonin taso on kehossa huomattavasti matalampi. Mikä tahansa asia, joka auttaa tämän hormonin nostamisessa, auttaa potilaita. Ei ole ihme, että myös tanssin on koettu auttavan muun muassa kävelyä ja vapinan vähentämistä tehokkaasti.

Jo tanssin katselu rentouttaa

Aina ei kuitenkaan tarvitse itse hypätä tanssilattialle, sillä jopa tanssin katseleminen voi rentouttaa. Tutkimusten mukaan aivojen peilineuronit reagoivat, kun silmät näkevät tanssia. Kineettisen empatian kautta aivot kokevat tanssin katselemisen samana kuin jos keho itse tanssisi. Tämä tekee tanssiesityksen katsomisesta erittäin rentouttavan kokemuksen. Hyvin tehty tanssiesitys saa myös katselijan mielen janoamaan keholle liikettä, joka kertoo tanssin vaikutuksesta aivoissa eri alueilla.